Unohdetun
nirvana
I
Avatessani taas
silmäni,
katseeni täyttää
pimeys.
Kostea ilma keuhkoni
täyttää,
hyisen homeisen tyrmän.
Valoa ei lie ollut
milloinkaan,
mieleni hyljätty
aikoja sitten.
Lattialla makaan
liikkumatta,
seurana luteet ja
torakat.
Mätä valuu
haavoistani,
näen nesteen kylmän
öljyisen.
Raajoissani riutuvissa,
madot syövät lihaani.
Kauanko olen täällä
maannut,
Milloin lakkaan
kuolemasta.
II
Sulkiessani taas
silmäni,
räjähtääkö sieluni
sirpaleiksi.
Tyrmässäni
homeisessa,
ajatukset saavat
kauniiksi.
Ruumiissani hyljätyssä,
en jaksa kipua tuntea.
Entropia viimeinkö,
unohdetut kasvonsa
minulle näyttää,
paljastaen mädäntyvät
hampaansa.
Milloin lakkaan
kuolemasta.
[FINIS]
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti