Kaiho, joskus lohtu

Kaiho, joskus lohtu

Viidennestä alaspäin,

makaan yksin pimeässä.

Maailma verhoaa silmiä,

voinko vielä lentää.

Ei iltatähti valoaan kanna,

ei enää tänne asti.

Selälläni makaan,

harsoon tukehtuen.

Maailman turve makaa hiljaa,

päällä tämän kylmän arkun.

Kuudennesta alaspäin,

elävänä haudatuksi.

Missä on tyhjyys,

aine painaa rintaa.

Missä synnyin,

milloin joudun jäämään.

Täällä makaan vielä,

harsoon tukehtuen.

[FINIS]

Aion Pisces

Aion Pisces

Milloin on takana aika tuo,

joka voimaan pian kajoaa.

Kansakuntaa vapahtaa,

pelastusta tarjoaa.

Varjoihin kadonnut kansa tuo,

joka vapautustaan odottaa.

Missä on usko, missä on rauha,

voitko enää löytää kolmatta.

Puiselta penkiltä ylös se nousee,

rukoukseen näin hiljentyy.

Pelastusta odottaa, merkkiänsä janoaa.

Mieli massa hyisessä uomassa,

kurottaa ylös helvetin kuopasta.

Kerran avatut hyiset kahleet,

Suoristaa urkuri sormensa kalpeet,

urkuja puhaltaa helvetin palkeet.

Kuule nyt kuinka kansanne kiljuu,

pian puiselle penkille takaisin istuu,

kun kerran kajahtaa herran pilttuu.

löytyikö armo, tunsitko rauhan.

Kuuliko korvasi tyhjän sanan.

Vapautuiko mielesi kahleista,

hyisen uoman syleilystä.

[FINIS]

Kynää mahtavampi

Kynää mahtavampi

Piiskalla niin terävällä,

lihaa luista irroittaa.

Pyynnöstäsi puhtahasta,

tunne näyttää kyntensä.

Kaunis piiskan sivallus,

jälleen koskee sisintäsi.

Punaista vuotaa selältäsi,

tuskan tuodessa autuaaksi.

Pyynnöstäsi puhtahasta,

tunne näyttää kyntensä,

tehden tilasta kaunista.

Et tunne pelkoa,

et tunne vihaa.

Piiskan terävän,

haukatessa lihaan.

Voipuneena eheydytkö,

arvet muistaa tunteen kyllä,

sekä piiskan niin terävän.

[FINIS]

Hukattu mieli

Hukattu mieli

Maton alta avaimen löysin,

Löysin oven, ei kääntynyt lukko.

Uudelleen koitin,

ei kääntynyt lukko.

Maton alle pölyisen,

avaimen asetin takaisin.

Ei ikkunaa, ei ovea toista,

hiljaisessa kammiossa.

Täällä voi mennä hetki.

[FINIS]

Tuhkan alla

Tuhkan alla

Raunioilla poltetun maan,

lepää alla savuverhon,

kylä lyöty kivinen.

Keskellä kummun hiiltyneen,

lepää kappeli murheiden.

Tumma torni hiiltyneenä,

risti maahan pudonneena.

Yllä tumman portaikon,

oven tumman teljetyn.

Öljyn katkun palaneen,

ulkoa raskaasti suljetun,

ovessa tumman teljetyn.

Raosta oven hiiltyneen,

näky kertoo tarinaa,

ulkoa raskaasti suljetun.

Niin on oltava,

nyt sen näen,

herran huone murheiden.

[FINIS]

256 Väritetty

256 Väritetty

Nousen ylös,

en maailmaa näe.

Pinnat oudot kimaltavat,

en muotoja erota.

Värit sekaisin vellovat,

mistä toinen alkaa,

mihin toinen loppuu.

Oudot värit,

oudot muodot,

värit sekaisin vellovat.

Paikka ja aika vaihtunut on,

en tiedä missä olen.

Lähellä vai kaukana,

ääneen huudan väreihin,

en tiedä missä olenkaan.

Istun alas punaiselle,

pinta allani vajoaa.

Alta murtuu putoan,

tömähdykseen heräten.

Hereillä huudan vuoteellani.

[FINIS]

Karrelle palanut

Karrelle palanut

Tullen taas, se katsoo näin.

Silmissä hehku, sanoissa lieskat.

Suonissa virtaa menneen visva.

Satoaan korjaa, polttaen maan.

Kosketus Midaksen taas kirouskin on.

Kultaa ei näy, toivonkin vienyt.

Jäljellä karrelle palanut, poltettu maa.

[FINIS]