Kaihon Viulu

Kaihon Viulu

Unisilla saarilla, jossain kaukana,

alla lämpimän untuvapeitteen.

Viulun ääni kaihoisa,

untamme jo siivittää.

Unenkuvan nostalgian,

luo suuren kaipuun.

Onko koti valkoinen,

viattomuus nuoruuden,

vai kajo kauniin tähtitaivaan.

Jokaiselle omansa,

viulun ääni kaihoisa.

Aikaa sinne, jonne sekunnit eivät meitä enää vie,

aikaa sille, joka elää vielä muistoissamme.

Vain siivillämme unisilla, ajan luomme ajatukselle.

Alle lämpimän untuvapeitteen,

kaihon viulun luo.

[FINIS]

Mieleni sopukassa

Mieleni sopukassa

Irrallinen todellisuus eskapismiin pakenee,

mielen pienet kuvajaiset, suuret järvet vuoristot.

Rantaveden laineilla luona lahoavan laiturin,

ohdakkeet ja piikkipensaat kuvajaista vartioi.

Sopukassa suojaisassa pieni tupa kelottuu,

piilopirtti katveessa mielen pienen maailmaa.

Nääntyneet puut rämeikön, tuvalle suojansa antaa.

Tuulenvire havinallaan, tuulikelloon yhtyy,

kuutamo jo järvenrantaa vuoristoista valaisee.

Irrallinen todellisuus eskapismiin pakenee,

silmät avaan tyyneydelle,

palaan kylmään maailmaan.

Tämä maa ei ole minua varten.

[FINIS]

Mitä on hiljaisuus

Mitä on hiljaisuus

Muistoja menneisyydestä,

tunteita kaukaisuudesta.

Mitä onkaan hiljaisuus.

Tyyni humina joka mielen täyttää.

Mieli rauhaisa sen meille näyttää.

mitä on tyyneys,

joka hetkensä käyttää.

Hiljaisuus kaunis, kuin kostea pisara poskella.

Niin kaukana ajasta, sen täyttää maailma,

kuuletko hiljaisuuden ilman ääntä.

Lämpimät kätensä ympärille kietoo,

tunteen peittelee valkeaan harsoon.

Tunne hiljaisuus, tunne rauha.

Hiljaisuus on kauneutta.

[FINIS]

Olevan matka

Olevan matka

Elämä, kuin ohitse kiitävä heijastus,

valonsa se kantajalleen ojentaa.

Käskyjä ei anna, ei kehoituksia jaa,

valollansa kuljettaa, esiripun taa.

Pystytkö sinne katsomaan,

vai hylkäätkö näyn.

Turmiolta silmät kiinni, mielesi ei anna.

Valoa et havaitse, silmäluomien alta.

Katsoa jos uskallat, katso ohi turmiosta.

Valollansa pian näyttää paljon kauemmaksi.

Taaempana kaukaisuuteen hämärä jo väistyy,

hämärän laidalla totuus verhottuna siintää.

Kohti loimua kauneuden, käy kivinen tie,

vaan askel toinenkin, matkaan jo veis.

Heijastus verhottu valo jo siintää,

heijastus toivon kaukaisuutta kuultaa.

Tartutko soihtuun, seuraten kantajaa.

[FINIS]