Hyvää uutta vuotta!

Vuosi on jälleen kerran vaihtunut.
Kiitoksia mukana olleille, sekä erikseen tätä blogia seuranneilla.
Nyt vuoden vaihtumisen ohessa, tänäkin vuonna blogia tulevat kohtaamaan uudet kujeet ja uusi rytmitys.

-Varjot ovat kauniita, muistakaa nauraa maailmalle.

Kostunut muuri

 I

Kauneutta ovat hiljaiset hetket

kosteassa portaikossa,

unohdettujen aarien

hiljaista melodiaa.

Kauneutta ovat hiljaiset virrat

sateen kostuttamilla kivillä,

hiljaisen yön solinaa.

Kuvatkoon maailmamme

ajatonta kauneutta

yhden katon alla.

II

Sammaleinen kivimuuri

aikakauden muuttuessa

säilyy yhä murtumatta.

Karheaa pintaa lohjenneen kiven,

rosoista lempeä graniitin,

yökasteen siunauksessa,

ajanhampaan uhrilahjaa.

Sammaleinen kivimuuri

aikakauden muuttuessa

kappaleen historiaansa nähnyt,

koleat talvet,

pitkät tummat yöt.

Kuullut sateen hiljaisen ropinan,

pienen enkelin huokauksen.

_

Seitsemän kuuta & ripaus ajatonta.

Aika on kypsä.
On viimeinkin aika päivittää ja jakaa tietoa henkilökohtaisista projekteistani, jotka ovat pitäneet minut kiireisenä.
Viimekesän aikana olen valmistellut ensimmäistä runoelokuvaani, jonka on tarkoitus toimia koosteena tulevalle kirjalleni, joka kantaa otsikon mukaista nimeä; "Seitsemän kuuta & ripaus ajatonta".
Kuten usein on esikoisteosten kohdalla, käsikirjoituksen loppuunsaattaminen kirjaksi asti ei ole aina ihan niin yksioikoinen ja helppo tie, sen enempää kuin esikoisen runoelokuvankaan kuvaaminen, sillä kummankin luomisprosessia varjosti aika ajoin omanlainen inertiansa.
Kuitenkin nyt tässä vaiheessa tilanne vaikuttaa hyvältä ja palaset ovat viimein osuneet kohdalleen suotuisten tähtien alla.
Tulen palaamaa kirjaani myöhemmin uudemmalla päivityksellä, mutta tällä kertaa lasken tarkastelunne alle esikoisen runoelokuvani.

Elokuva nähtävissä Vimeossa: https://vimeo.com/140567456


Youtuben käyttäjät voivat katsoa elokuvan suoraan ikkunasta:

Arkkitehti

Arkkitehti

Asun harmaassa maassa
soraisten mäkien keskellä,
joiden rinteiden varjot,
minulle suojaansa tarjoavat

päivänvalon keskellä.

Rakennan kauneutta sulin käsin,
ruskan luo synnytän kaamoksen,
maan tomusta nostan pakkasen,
kylmyyden puhtaasta rakkaudesta,
jonka keväinen aurinko pyhittää
 kasvun ja vehreyden nimessä.

Puhallan yhtä tuulen kanssa.

Tummien verhojen takana luon,
mitä maailma haluaa olla.
Entropian polttoaine joka palaa
tomuksi ja tuhkaksi jälleen.

Muovaan ja rakennan kaiken uuteen loistoonsa,
jotta kehä alkaisi uudelleen.
Se on tehtäväni rakkaudesta elämälle.

Minä olen arkkitehti.

Metafora

Jäisien rantojen kylmien tuulien alla,

lepäävät tuulten raiskaamat kivet.

Eivät juokse kauemmaksi,

eivät valita kokeneensa vääryyttä.

Kylmän pyyhkimästä todellisuudesta,

metaforalle kauniita sanoja.

Palasia joiden kuuleminen koskettaa,

mieltämme tämän koruttomuuden alla.

Voisivatko mielikuvamme kauneempia olla.

Elääkö pyhälle kastettu kaunis mielemme,

epätoivon usvassa naiiviuden takana.

Jäisten rantojen kylmien tuulten alla,

lepäämme itse kuin tuulen raiskaamat kivet.

Emme liioin juokse kauemmaksi,

emmekä valita kokemaamme vääryyttä,

koska sille ei ole aihetta.

_

Välikirjoitus #2

Vuosi on jälleen kerran vaihtunut, joten jälleen on tullut aika katsoa ulos ja nuuhkia kirpeää pakkasilmaa.

Tämäkin vuosi tuo mukanaan muutamia muutoksia blogini kirjoittamiseen.
Tulen päivittämään blogiani tämän vuoden aikana epäsäännöllisemmin kuin aikaisemmin, sillä olen keskittämässä voimavarojani uudempiin projekteihin ja mahdollisuuksiin, joiden valmisteleminen piti minut varsin kiireisenä alkutalven edetessä.

Tulen tarjoamaan tarkempaa informaatiota projekteihini liittyen, kunhan aika on kypsä.

-Siihen asti:
Kaunista ja inspiroivaa talvea!
T: Andy Crow.