Metafora

Jäisien rantojen kylmien tuulien alla,

lepäävät tuulten raiskaamat kivet.

Eivät juokse kauemmaksi,

eivät valita kokeneensa vääryyttä.

Kylmän pyyhkimästä todellisuudesta,

metaforalle kauniita sanoja.

Palasia joiden kuuleminen koskettaa,

mieltämme tämän koruttomuuden alla.

Voisivatko mielikuvamme kauneempia olla.

Elääkö pyhälle kastettu kaunis mielemme,

epätoivon usvassa naiiviuden takana.

Jäisten rantojen kylmien tuulten alla,

lepäämme itse kuin tuulen raiskaamat kivet.

Emme liioin juokse kauemmaksi,

emmekä valita kokemaamme vääryyttä,

koska sille ei ole aihetta.

_