Kuunvalossa kylpeneet silmät

Kuunvalossa kylpeneet silmät

Mitä olisikaan onni maailmasta ulkona,

jossain muualla, ajan toisella puolella.

Revityt avoimina vuotavat haavat,

vai tyhjyyteen tuijottavat kuolleet silmät,

jotka yrittävät sokeina löytää rakkautta,

maailman lahoavista rakenteista,

jotka kerran pyhitettiin nimessä ja veressä.

Kuule sanat rakkaani,

en mahdu tähän maailmaan.

Ruostuneen raudan paino,

auki revityissä haavoissani,

on minulla liian raskas kantaa.

Tomuisissa vaatteissa matkasin kerran,

vetäen perässäni lyijynraskasta taakkaa,

vaienneet olivat äänet, jotka pimeyden keskellä

kutsuivat minua luokseen.

Matkani toi hiljaisuuden,

synninpäästölle en kuitenkaan kaipaa.

Hiljaisuus on puhtautta itsessään

ja kaipauskin vain puoliruokaa

tomuisten vaatteiden keskellä.

Rakkauden tähden jätin taakseni äänet,

jotka minua pimeyden keskellä kutsuivat,

kulkemaan kohti valkeaa valoa.

Minä kuljin tomuisissa vaatteissani

yhä syvemmälle pimeään.

Mieleni tunsin raskaaksi,

kulkiessani eteenpäin.

Kuun valossa saavutin hiljaisen maan,

jossa varjot näyttivät minulle

palasia menneestä.

Rakkauden tähden ahtaassa maassa,

yritin täyttää tyhjiötäni sanoilla,

jotka korvaani oli aiemmin kuiskittu.

Heijastukset hämärässä,

menneen pienet palaset,

ajoivat minut täysin sydämin

tyhjyyttä kohti.

Vaikka matkalta olenkin palannut,

ei raskas mieleni sovi tähän maailmaan.

Sen tähden rakkaani,

on ruostuneen raudan paino,

auki revityissä haavoissani,

minulle liian raskas kantaa.

Mutta miksi olisikaan onni,

enää maailmasta ulkona.

-

Keinu

Keinutan nahkaista keinua,

oman manifestaationi

tummuneen auran hehkua.

Tyyneys näkyy vetten päällä,

alla mietteiden,

kaihossa rakennettujen varjojen

jotka tanssivat tyyneyden ohuella jäällä.

Vaikka siipeni levittäisin,

siiveniskuilla pyrkisin irti,

nahkainen keinu ei luotaan päästä.

Keinuttajansa siihen on kahlittu.

Keinu on tyhjä ei kukaan siinä istu,

hämärässä tilassa seison yksin,

yhä vain uudestaan keinuttaen

oman manifestaationi

tummuneen auran hehkua.

-

Kolibri

Kolibri

I

Hentoinen pieni kirskulintu,

valkosulkainen kolibri,

valon ja varjon sopukassa,

kolibri liitää maailmojen välissä.

Pihamaalla tutun,

puolella tuntemattoman,

kuin pieni tyttö tuo,

joka aidan raosta kurkki.

Vain siiveniskujen päässä,

pyöreän verson ympäriltä,

ilmaa nuuhki ja varjoissa aisti,

fuksianpunaisen nektarin,

luokseen kutsuvan feromonin.

II

Hentoinen pieni kirskulintu,

valkosiipinen kolibri,

mielensä pian rohkaisee.

Siiveniskut hämärää kohti,

tarkkaavaisena katselee,

kuin aidan raosta kurkkisi,

kukkivaa verenpisaraa.

Anovasti kimaltavin silmin,

siiveniskut hämärää kohden,

pienen maailman näyt nuo,

kimmeltävä pisara varjojen tarhassa.

III

Hentoinen pieni kirskulintu,

puhdassiipinen feminiini,

kietoo siivet ympärille,

valkosiipinen kolibri.

Nostaa katseen varjoja kohti,

viestiä toimittava valontuoja.

Valo väistyy kuolemalta,

varjot kiertää elämältä,

kolibri liitää maailmojen välissä.

Puolelta valon ja varjon,

toisesta löytää rauhan,

elinvoimaisen vehreän nurmen,

fuksianpunaisen pisaran.

_

Saarna

Saarna

Kavahtakaa kipua lihassanne,
ojentakaa kätenne horisonttiin.
Nähkää vapahduksen punertava kajo,
maailmamme kivisellä reunalla,
auringon laskiessa tummalle rannalle,
pyhän maamme alle.

Kavahtakaa silmää päässänne,
hylätkää valossa näkemänne.
Sulkekaa chakranne keltainen hehku,
maailman pehmeältä unelta,
kuun noustessa öiselle taivaalle,
oman maamme ylle.
_

Pohdinto

Pyhyyden matkalla soraisille karikoille,

kuin pennosen soittavalle muusikolle,

laupeus ojentaa almun raajarikolle.

Kitkeekö itsekkyyden rakkauden sanalla,

kurkotellen vapahdusta kivien rinnalla,

peseekö kasvonsa kuilun partaalla.

Seisoen yksin kostealla jyrkänteellä,

vaahtopäät lyövät kivien yllä,

tarinaa ei kerro ylpeydellä,

ylpeys käy lankeemuksen edellä,

pyhyyden matkalla soraisille karikoille.

_

 

Kaamos

Kaamoksen kosketus tähtitaivaan,

aurinko piilossa pakkasten kajoa,

vanha mies niittää lumista satoa.

Piilossa pysyy pakkasherralta,

aurinko piilossa pakkasten kajoa.

Tumman taivaan vihreät juovat,

harmonia hämärän polaariyön.

Kosketuksessa hennon valoisan vyön,

pakkasherra voi tehdä täyden työn.

-

Tukahdutettu

Unohtaa jos pystyisit,

kieltää vielä voisit.

Kytevän tulen lailla,

sinua hiljaa piilossa polttaa.

Savua et näe, häkää et voi haistaa.

Yhtenä hetkenä, vähiten kun odotat,

kaikki mitä aikaisemmin omistit,

roihahtaa tuleen hallitsemattomasti,

polttaen sinut mukanaan.

Vilpitön on pyyntöni sinulle,

elä sille mitä olet,

anna tulen palaa hallitusti,

jos laitat vakan alle,

valvo sitä mielelläsi.

-

Mennyt

 

Mennyt

I

Yksinäisyyden laitamilla,

turhauman vaahtoavalla karikolla,

kosketusta kaipaa,

edessä ei mitään,

taakseen ei katsoa tahdo.

II

Alla tumman juuttinyörin,

silmät ummisti siteiden alla,

aika jonka ei halunnutkaan loppuvan.

Ennen kuin itsensä löysi,

yksinäisyyden laitamilta,

turhautuman vaahtoavalta karikolta.

-

Pisara lähteestä

Pisara lähteestä

Menneessä kimaltaa kaunis pisara,
paljon se vei, oli silti kaunis,
vieläkö tunne pisaran löytää.
Kimaltavan alkulähteen,
nyöreihin kiristyvän muusan.

Vainko mielikuvan tuote,
ajatuksen manifestaatio,
heijastus menneessä kimaltaa.

Oma musta sydämeni,
kimaltavan alkulähde,
menneelle vain kimaltaa.

-

NecroPhill

Mielen kitkan valkopäisen,

raadeltu ja elävältä syöty.

Nouse ruho kaunis.

Valuvan veren hyytymä,

kudoksen huumaava tuoksu.

Elämää nähneet,

elottomaksi muuttuneet silmät.

Elävältä kuristettu,

kuinka muutos,

kaunista onkaan.

Nouse ruho kaunis.

Hetken jos toisen,

tämän kanssa olla voin,

elottomaksi muuttuneet silmät.

Nouse ruho kaunis!

Sinä vereni kiehautat,

sinä mieleni sytytät.

-

Kahdelle

I

Hämärää langettaen valtaansa pitää.

Kurilla ohjaa, kurilla kiittää,

eihän valta tienaamatta tule.

Vankkana kuin karhea tammi,

lujana kuin bambuinen keppi,

kasvattaa, ohjaa ja opastaa.

II

Paikkasi täytyy lunastaa,

mestariltaan ansaita.

Pure huulta ja polvistu,

kunniatta et kuole.

-

Kauppamies

Hetki ennen voipumista,

paljastathan kasvosi,

silmilläsi itkuisilla,

mittaan työni jäljen.

Kyyneleitä poskillasi,

alta kosteiden silmien,

tuhruiset rannut kasvoillasi.

Työni täällä on tehty.

-