Olevan
matka
Elämä, kuin ohitse
kiitävä heijastus,
valonsa se kantajalleen
ojentaa.
Käskyjä ei anna, ei
kehoituksia jaa,
valollansa kuljettaa,
esiripun taa.
Pystytkö sinne
katsomaan,
vai hylkäätkö näyn.
Turmiolta silmät
kiinni, mielesi ei anna.
Valoa et havaitse,
silmäluomien alta.
Katsoa jos uskallat,
katso ohi turmiosta.
Valollansa pian näyttää
paljon kauemmaksi.
Taaempana kaukaisuuteen
hämärä jo väistyy,
hämärän laidalla
totuus verhottuna siintää.
Kohti loimua kauneuden,
käy kivinen tie,
vaan askel toinenkin,
matkaan jo veis.
Heijastus verhottu valo
jo siintää,
heijastus toivon
kaukaisuutta kuultaa.
Tartutko soihtuun,
seuraten kantajaa.
[FINIS]
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti