Kaiho,
joskus lohtu
Viidennestä alaspäin,
makaan yksin pimeässä.
Maailma verhoaa silmiä,
voinko vielä lentää.
Ei iltatähti valoaan
kanna,
ei enää tänne asti.
Selälläni makaan,
harsoon tukehtuen.
Maailman turve makaa
hiljaa,
päällä tämän
kylmän arkun.
Kuudennesta alaspäin,
elävänä haudatuksi.
Missä on tyhjyys,
aine painaa rintaa.
Missä synnyin,
milloin joudun jäämään.
Täällä makaan vielä,
harsoon tukehtuen.
[FINIS]
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti