Korpin taivas.
Näin kerran korpin
lentävän taivaalla,
nuo harvat iskut siipien
saivat minut mietteisiini,
joiden keskellä velloin
yhä uudelleen ihmisyyttä
pohtien.
Missä kulkeekaan
todellisuuden virta,
kunnioituksesta vainajaan,
jotka kerran opetettu
hiljaisuudesta.
Ei enää kuuden kantajan
jälkeen,
saattueessa hiljaisessa
nouse päähine
ohikulkijan,
tai kasvot painu alaspäin
kiireinen arki elämän
ikeenä,
joka saa kulkemaan pyörin
ja jaloin
saattoa vastaan yhä
uudestaan.
Maailma muuttuu elämämme
mukana,
mutta mitä on kunniamme
etiketin keskellä palana
oppimaamme
proseduurin
yktyiskohdista.
Ei se paljoa vaivaakaan
maksa,
sillä tervehdimme ajan
jättäneitä,
silloin kun itsellämme
sitä vielä on.
_
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti