Sortunut maa

Sortunut maa

Musiikin sävel ruosteinen,

mielen kerran täyttäneen.

Missä ovat ajat nuo,

urut niin kaihoisat,

sekä vaskikello kumea.

Maailma sortuen hajosi,

alas kuoppaansa lankesi.

Voinko vielä uinua,

vielä kerran nukahtaa.

Älä vie minua viel,

en ole viel valmis,

matkaa jäljellä viel!

Kait musiikin sävel ruosteisen,

mielen kerran täyttäneen,

vielä löydän ajat nuo.

Maailman kuoppaan langenneen.

[FINIS]