Runotyttö
Kaihoisat näkynsä
usvaista maailmaa,
sylissään pidellen
valkoista kirjaa.
Kynän rapinalla
paperilleen,
tyttö rikkoo
hiljaisuuttaan.
Istuen vaiti
tuolissansa,
lampun valaistessa
valollansa.
Kuunnellessaan yötöntä
yötään,
tyttö nostaa
katsettaan.
Kynänpäänsä
suuhunsa laittaa,
maailmaansa taas
laskeutuu,
nauttien omaa
hiljaisuuttaan.
Palveleeko maisema
romantiikkaa,
vaiko rokokoon
estetiikkaa.
Tyttö vain voi tietää,
kaihoisat näkynsä
usvaista maailmaa,
sylissään pidellen
valkoista kirjaa.
[FINIS]
