Näytetään tekstit, joissa on tunniste maailma. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste maailma. Näytä kaikki tekstit

tiistai 17. tammikuuta 2017

Hedon

Hedon


Onko maailma avoin kivulle,
nautinnoissa usvaisissa, palanen omaa sieluasi.
Tanssivat ne hiljaisissa mielen sopukoissa,
polkien palkeillaan sydämenlyönneille tahtia.

Elämän lämpimän tuskan ahdingon,
antajana ja ottajana pyhänä,
valinta, jota et koskaan tehnyt,
tehtiinkö se puolestasi,
vai kasvoitko siihen kiinni.

Ehkä siksi onkin,
maailma avoin kivulle
ja nautinnoissa usvaisissa
on palanen omaa sieluasi.

-

lauantai 17. syyskuuta 2016

Lupuksen paloina.

Lupuksen paloina


Olisiko täydellinen vallitseva maailma,
jos vain ajatukset kulkisivat sokkoina
ja alastomuutta etsien sisäisen maailman
kiemuraisista sokkeloista.

Huutaisivat saman kannen
ja yhteisen auringon alla
muodotonta nimeä,
jonka maailma allensa kätkee.

Silmät sidottuna ja käsillänsä hapuilisi
hämärää kohti,
hauraan halkeilevan ihon pintaa
vaiston ohjaamana.

Ehkei maailma täydellinen ole,
mutta mahdumme silti sinne
missä ajatukset kohtaavat toisensa
toisinaan kuvin rakennetuin lopputuloksin.

Kiitos.
_

keskiviikko 23. lokakuuta 2013

Riisuttu



Riisuttu

Hiljaa hiipii nouseva varjo,
kynttilän tulessa tanssii.

Vasemmalla musta,
steariinin noro kyljellänsä.
Oikealla valkoinen,
tasapainoa rakentaa,
mustan luomaan pohjaan.

Tyhjän täyttää,
rakkautta vaalii.
Ykseys täyttää polun,
maailman pienet sirpaleet.

[FINIS]